Hyviä rasvoja kalasta ja äyriäisistä
Meren antimilla on vakipaikkansa suomalaisessa ruokapöydässä – niin arjessa kuin juhlassa. Tuhansien eräkeittiöiden pannuilla ja kattiloissa on ajan myötä jalostunut ruokakulttuuri, joka on inspiroinut myös meidän valikoimaamme.
Vanhan puheenparren mukaan kalaa kannattaa syödä ainakin kahdesti viikossa. Kyseessä ei ole kalavale: eväkkäät ovat tunnettuja terveysvaikutuksistaan ja erityisesti hyvänä omega-3-rasvahappojen sekä D-vitamiinin lähteenä. Parhaat terveysvaikutukset saat syömällä kalaa monipuolisesti ja eri lajeja vaihdellen.
Lidlissä kala nappaa aina – ja edullisesti
Kylmä- ja pakastealtailtamme saat monipuolisesti kalaa vuodenajasta riippumatta. Uskallamme luvata, että löydät juuri sinun makuusi ja tarkoitukseesi sopivan kalatuotteen – olit sitten aloitteleva tai kokenut kalakokki. Inspiraation puutekaan ei pääse yllättämään, kun pidät reseptipankkimme vinkit mielessäsi.
Isokari-tuoteperheemme tarjoaa laadukkaita, Suomessa valmistettuja kalaherkkuja. Kattavan perusvalikoiman lisäksi löydät Isokarilta sesongin mukaan kotimaassa ja Suomen lähivesillä pyydettyjä elinvoimaisia kalalajeja, kuten kuhaa, ahventa, muikkuja ja silakkaa.
Tiesitkö, että skannaamalla Isokari-pakkauksissa olevan QR-koodin löydät herkullisen reseptin sekä tietoa kalasta ja sen matkasta merestä tai järvestä myymälään?
Jos kansainväliset vedet kutkuttelevat, kokeile Ocean Sea -tuotemerkkimme kaloja ja äyriäisiä. Älä myöskään unohda Nautica-sillejämme, Vitakrone-salaattejamme tai Nixe-säilykekalojamme. Kaikki säilyketonnikalamme pyydetään elinvoimaisista tonnikalakannoista kestävillä kalastusmenetelmillä: ilman houkutinlaitteita (FAD-vapaa) tai vavalla ja siimalla.
Pakattu kala on tuore ja turvallinen valinta
Lidlissä ei ole kalatiskiä, vaan kaikki kalamme pistetään pakettiin heti perkaamisen jälkeen. Pakattu kala on varmempi valinta kuin kalatiskistä ostettu, sillä pakkauksessa kala on suojassa epäpuhtauksilta ja viimeinen käyttöpäivä aina selkeästi merkitty. Pakkaus takaa myös kalan jäljitettävyyden, ja mikä parasta, sinun ei tarvitse jonottaa vuoronumeroa.
Hyödynnämme moderneja menetelmiä ja teknologiaa myös muissa kylmäketjun seurantamenetelmissä: kalakuljetusta ja sen aikaista lämpötilaa, nopeutta sekä työaikaa tarkkaillaan reaaliaikaisen kuljetusseurannan kautta, ja jokaisessa rekassa on hälytysjärjestelmä, joka ilmoittaa, jos lämpötila ei ole optimaalinen.
Koukussa kestävään kalaruokaan
Kestävästi kalastettuna kala on ekologinen vaihtoehto lautaselle. Emme hyväksy valikoimaamme uhanalaisia, ylikalastettuja kalalajeja ja vältämme ympäristölle haitallisia kalastuskäytäntöjä.
Olemme ensimmäisenä päivittäistavarakaupan toimijana Suomessa asettaneet konkreettisen ja kattavan tavoitteen kalavalikoimamme vastuullisuudelle:
Tavoitteemme on, että kaikki vakiovalikoimassa olevat omien merkkiemme kalatuotteet ovat todennetusti vastuullisia vuoden 2020 loppuun mennessä.
Lue lisää kalavalikoimamme vastuullisuudesta.