Satamaito: Tiesitkö nämä 4 asiaa vastuullisesta maidontuotannosta?

Länsisuomalainen Satamaito on yksi Suomen vanhimmista meijereistä. Yritys valmistaa muun muassa Pohjolan Meijerin maitojuomia, piimää ja kermoja, joita löytyy Lidlin valikoimista. Nyt Satamaito tähtää kohti vastuullisempaa maidontuotantoa, ja yhdessä Lidlin kanssa Pohjolan Meijerin maitojuomatölkeistä poistettiin muovikorkit muovijätteen vähentämiseksi.

Mitä muita vastuullisia tekoja Satamaito tekee? Tässä neljä kiinnostavaa asiaa Satamaidosta ja kotimaisesta maidontuotannosta.

1) Satamaito mahdollistaa yli 140 kotimaisen maitotuottajan arjen

Satamaito on yksi Suomen vanhimmista meijereistä. Se syntyi, kun alueen maitotuottajat perustivat yhdessä osuusmeijerin Poriin vuonna 1903. Nyt meijeri sijaitsee Ulvilassa, ja osuuskuntaan kuuluu 140 maitotilaa Satakunnasta, Pohjanmaalta ja Pirkanmaalta.

Paikallisuus ja länsisuomalaisuus ovat Satamaidon sydän. Yrityksen kaupallinen johtaja Kari Karpale on itse kotoisin Ulvilasta. Meijeri oli tuttu paikka jo pikkupoikana.

”Haimme aina isän kanssa meijeristä maitoa vanhempieni ruokakaupalle. Muistan, miten ihailin meijeriläisten rehtiä meininkiä ja haaveilin työpaikasta täällä”, hän sanoo.

Satamaidon meijerissä purkitetaan päivittäin 190 000–250 000 litraa maitoa. Siellä valmistuu myös Pohjolan Meijerin maitojuomia, piimää ja kermoja, joita saat Lidlin kylmähyllystä.

Satamaito mahdollistaa yli 140 kotimaisen maitotuottajan arjen

2) Maitojuomatölkeistä muovikorkit pois – yli 30 000 kiloa vähemmän muovijätettä

Syksyllä 2019 Pohjolan Meijerin maitojuomatölkeistä ja laktoosittomista piimätölkeistä poistetaan muoviset korkit, ja tilalle tulevat perinteiset kaatonokalliset tölkit.

Idea lähti Lidlin toiveesta. Lidlin tavoite on vähentää muovia omien merkkien tuotteista 20 prosenttia vuoden 2025 loppuun mennessä. Tölkkien muovikorkeista luopuminen vähentää Lidlin muovijätettä yli 30 000 kiloa vuodessa.

”Tämän innoittamana aiomme poistaa muovikorkit myös Satamaidon omista tuotteista.”

Maitojuomatölkeistä muovikorkit pois – yli 30 000 kiloa vähemmän muovijätettä

3) Maitotilat hiilineutraaleiksi vuoteen 2035 mennessä

Satamaidon tölkeissä käytetään ympäristöystävällisempää kartonkia. Osa tuotteista valmistetaan korkeammassa lämpötilassa pastöroimalla, mikä lisää tuotteen säilyvyyttä ja vähentää hävikkiä. Satamaidon tavoite on, että heidän maitotilansa olisivat hiilineutraaleita vuoteen 2035 mennessä.

”Osalla tiloistamme toiminta on jo melko kestävää. Tilat vuoroviljelevät peltoja, eli rehuntuotantoon ei tarvitse kaataa metsää. Pellot ja tilan metsät sitovat hyvin hiiltä”, Kari Karpale kertoo.

Maitotilat hiilineutraaleiksi vuoteen 2035 mennessä

4) Kotitiloilla keskiössä lehmien hyvinvointi

Satamaidon tuottajat ovat mukana Kehittämisyhdistys Satafoodin Elinvoimaa maitotiloille -hankkeessa, joka tähtää siihen, että tiloilla pystytään seuraamaan paremmin lehmien hyvinvointia ja parantamaan niiden elinolosuhteita. Hanke tarjoaa tuottajille uudenlaisen hyvinvointimittariston työn tueksi.

Tiesitkö? Lidl Suomi tekee pitkäjänteistä yhteistyötä tavarantoimittajien kanssa. Meillä on useita tavarantoimittajia ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä koko Lidl Suomen historian ajan. Monet kumppaneistamme ovat pieniä tai keskisuuria yrityksiä, joiden kanssa olemme saaneet kasvaa ja kehittyä yhdessä. Lue lisää Lidlin vastuullisista toimintatavoista.

Lue lisää maitotuottajasta: Satamaito

Suolaisia ja makeita herkkuja maidosta