Laitilan Wirvoitusjuomatehdas: Tiesitkö nämä 5 asiaa suosituista juomista?

Laitilan virvoitusjuomatehdas

Kun Laitilan Wirvoitusjuomatehdas aloitti vuonna 1994, perustajilla ei ollut kokemusta juomabisneksestä. Nyt se on Suomen suurin pienpanimo, joka kiinnostaa maailmallakin. Lidlin valikoimasta löydät muun muassa laitilalaisia Veikko-oluita ja Karlens-siidereitä. Tässä viisi kiinnostavaa faktaa suosikkijuomista ja suosikkipanimosta.

1) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas sai alkunsa neljästä innokkaasta kaverista

Kaikki alkoi, kun neljän lukiokaverin, Totti Salkon, Pekka Siivonen­Uotilan, Markku Pilppulan ja Jari Laihon, kalabisneshanke Keski-Eurooppaan ei toteutunut. Into yhteiseen yrittämiseen oli kuitenkin suuri. Pilppula löysi vanhan kirjan, jossa olivat kaikkien suomalaisten limonaditehtaiden käytössä olleet etiketit ja reseptit. Limua Pilppula olikin halunnut tehdä.

”Kenelläkään perustajista ei ollut tietoa juoma- tai elintarvikeliiketoiminnasta”, kertoo vuonna 1997 mukaan tullut toimitusjohtaja Rami Aarikka.

”Meillä oli kaksi siunausta tekemisessämme: lähes pohjaton rahattomuus ja täydellisyyttä hipova tietämättömyys.”

2) Alkoholittomien juomien suosiolle ei näy loppua

Rami Aarikan mukaan virvoitusjuoma-alan suurin trendi on alkoholittomat juomat.

”Alkoholittomien oluiden volyymi on vielä pieni, mutta se kasvaa todella kovaa. Myös kombuchat ja muut terveelliset juomat nousevat.”

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaalle eivät Suomen markkinat enää riitä, kun vauhtiin on päästy. Lupaavia vientinäkymiä on Ruotsista Aasiaan. Esimerkiksi gluteeniton olut kiinnostaa maailmalla.

3) Laitilan Wirvoitusjuomatehdas ja Lidl ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2002 asti

”Toimintaa on viety eteenpäin hyvässä hengessä ja tavoitteellisesti. Lidlin kanssa on ollut aina ilo toimia”, Aarikka sanoo.  

Lidlin valikoimissa on paljon Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan valmistamia juomia, kuten Veikko-oluita ja Karlens-siidereitä. Karlens-siidereitä on viety myös muihin Lidl-maihin.

4) Juomatehdas on matkalla hiilineutraaliksi yritykseksi

Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan katolla on 688 aurinkopaneelia. Ne tuottavat lähes viidenneksen tarvitusta sähköstä, loppu tuotetaan tuulivoimalla. Kaukolämpö saadaan paikallisen sahan sahausjätteestä.

”Tarkoitus on, että olemme hiilineutraali yritys vuoden vaihteessa. Höyryn valmistukseen käytetään toistaiseksi myös propaania, koska biokaasua ei ole vielä riittävästi saatavilla”, Aarikka sanoo.

Kaikki mahdollinen kierrätetään. Mallasjäte toimitetaan läheiselle Mustosen tilalle rehuksi Black Angus -karjalle, jonka lihasta tehdään tehtaan ravintolaan hampurilaispihvejä paikallisen Tiihosen leipomon briossien väliin ja naapuripellon perunoista valmistettujen ranskalaisten rinnalle.

5) Tehdas on paikallinen ylpeys – bongaa matkalla!

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas tuottaa vuodessa 10 miljoonaa litraa olutta. Se on Suomen suurin pienpanimo ja neljänneksi suurin panimo. Tehtaasta on Laitilassa tullut 25 vuodessa tärkeä osa kaupunkia. Kun toimitusjohtaja Rami Aarikka kulkee pihalla, aina jollakin on asiaa. Rupatellaan oluista ja kysellään uutuuksista.

Huomaamattakaan Laitilan Wirvoitusjuomatehdasta ei voi olla: Laitilan Wirvoitusjuomien kullankeltainen juomatölkki – joka on 250 00 litran vesivarasto – näkyy E8-tielle asti.

Tiesitkö? Lidl Suomi tekee pitkäjänteistä yhteistyötä tavarantoimittajien kanssa. Meillä on useita tavarantoimittajia ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä koko Lidl Suomen historian ajan. Monet kumppaneistamme ovat pieniä tai keskisuuria yrityksiä, joiden kanssa olemme saaneet kasvaa ja kehittyä yhdessä. Lue lisää Lidlin vastuullisista toimintatavoista

Lue lisää panimosta:Laitilan Wirvoitusjuomatehdas 

Juomaherkkuja

 

Laitilan Wirvoitusjuomatehdas