
Jouluherkkuja meille, jotka rakastamme yllätyksiä
Joulu kuuluu ehdottomasti niihin juhlapyhiin, joita olemme odottaneet into piukeana aina lapsuudesta lähtien. Vuosien saatossa jännitys ei haihdu mihinkään, päinvastoin odotamme yhä suuremmalla innolla etenkin yhdessäoloa ja joulupöydän antimia.
Aatto on joulusesongin kiistaton huipennus, mutta juhlakausi tarjoaa monta hyvää syytä pistää pöytä koreaksi jo aiemmin: pikkujoulujen merkeissä, itsenäisyyspäivän kunniaksi tai ihan muuten vain. Lidlissä innokkaimmat joulufanit voivat poimia kausimakuja koriinsa jo lokakuun lopusta alkaen.
Lue alta lisää joulun sesonkivalikoimastamme ja katso maukkaimmat vinkit joulukauteen reseptisivuiltamme.
Vaadi parasta, valitse Deluxe
Deluxe on Lidlin oma premium-merkki, jonka makeilla ja suolaisilla erikoisuuksilla pääset hetkessä juhlan makuun. Aloita joulunaika jännittävillä glögeillä ja valitse makupariksi lajitelma Euroopan parhaita juustoja: esimerkiksi emmentaltyyppistä Juhlajuustoa, brittiläistä cheddaria ja italialaista parmesaania.
Joulukuussa on aika tarttua juhlakautta sarvista toden teolla ja kattaa pöytään ensiluokkaiset Deluxe-poroherkut: on paistia, on rouhetta, on nyhtöporoa. Kannustamme kaikkia kokeilunhaluisia lihanystäviä pitämään silmät auki myös kansainvälisten erikoisuuksien varalta, sillä Deluxe-valikoimassa on totuttu näkemään muun muassa strutsin- ja kengurupihviä.
Deluxen kelkassa pääset myös herkuttelemaan ensiluokkaisilla kalatuotteilla aina mätiä ja mereneläviä myöten. Ja mitä lähemmäs aatto käy, sitä enemmän eväkkäitä ui altaisiimme.
Favorina on kansainvälisen herkkusuun suosikki
Favorinan makeat jouluherkut ovat menolippusi Keski- ja Etelä-Euroopan joulumarkkinoille. Oletko joskus maistanut saksalaisia stollen-leivonnaisia tai ranskalaistyylisiä florentine-pikkuleipiä? Taikasana on Favorina.
Kansainvälisten maistiaisten lisäksi Favorina tarjoaa myös paljon kotimaisia klassikkonamuja, kuten suklaapukkeja, joulukalentereita ja konvehteja. Mikä parasta, kaikkia Favorina-suklaita voi nauttia hyvällä omallatunnolla, sillä niiden valmistuksessa on käytetty Reilun kaupan kaakaota. Lue lisää kaakaon laatu- ja vastuukriteereistämme.
Jouluaitta tuo pöytään kotimaiset klassikot
Jouluaitta-tuoteperheemme alta löydät laajan valikoiman perinteisiä kotimaisia jouluherkkuja silakoista laatikkoruokiin ja joulukinkuista rosolliin. Lapsuudesta tuttujen makujen lisäksi Jouluaitta on merkki helppoudesta ja nopeudesta. Joulunakaan kaikkea ei tarvitse tehdä itse, ja herkulliset valmisruoat sekä puolivalmisteet ovat erittäin hyväksytty oikotie juhlakauden makumaailmaan.
Jouluaitta on myös kaikkien leipureiden ystävä. Kätevät piparkakku- ja torttutaikinat sekä maukkaat marmeladit antavat jauhopeukullesi salaisen turbovaihteen, kun ykskaks tahdot yllättää sinulle tärkeän henkilön tuoreilla joululeivonnaisilla. Ja jos aikaa ei ole senkään vertaa, suosittelemme testaamaan Jouluaitan perinteisiä valmispipareita ja muita makeita pikkupurtavia – tarjoile ja nauti lämpimän Jouluaitta-glögijuoman kera.