Tiesitkö nämä 4 asiaa kotimaisesta kasvihuoneviljelystä?

Robben Pikku Puutarha

Tiesitkö nämä 4 asiaa kotimaisesta kasvihuoneviljelystä?

Lapinjärveläisessä Robben Pikku Puutarhassa kasvatetaan laadukkaita salaatteja, yrttejä ja versoja uudenlaisella vertikaaliviljelymenetelmällä, joka herättää kiinnostusta maailmallakin. Puutarhalta tulee Lidleihin salaatteja, yrttejä ja uusimpana Gourmet-Mix- ja Proteiinisalaatti-sekoituksia. Tiesitkö nämä neljä asiaa kasvihuoneviljelystä Suomessa?

1) Kasvihuoneviljely on pitkälti perheyrittämistä

Robben Pikku Puutarhan kasvihuoneissa kasvatetaan 25 erilaista viljelylajiketta, muun muassa salaatteja ja yrttejä. Lisäksi tilalla viljellään luomuna vehnää, kauraa, ruista, härkäpapuja ja herneitä.
 

Yritys on perustettu vuonna 2002, mutta tila ollut Jordasin suvulla 1600-luvulta asti.
 

”Viljelyharrastukseni alkoi jo lapsena. Myimme veljen kanssa torilla herneitä ja mansikoita”, puutarhuri ja toimitusjohtaja Robert Jordas sanoo.
 

Jordas opiskeli näyttelijäksi Teatterikorkeakoulussa Helsingissä, mutta sukutilan työt veivät lopulta mennessään. Puutarha työllistää nyt noin 30 henkilöä.
 

Kyläyhteisössä on Jordaksen iloksi aktiivinen teatterielämä.
 

”Olen usein produktioissa mukana ohjaajana tai näyttelijänä.”

Robben Pikku Puutarha

2) Suomalaiset ovat kasvihuoneviljelyn huippuosaajia

Robben Pikku Puutarhassa viljellään sekä perinteisesti kasvihuoneissa että uudella vertikaaliviljelymenetelmällä.
 

Vertikaaliviljelyssä kasvit kasvavat kerroksittain. Niille luodaan suljettu ekosysteemi ja teknologian avulla täydelliset kasvuolosuhteet.
 

Jordas on menetelmän pioneereja. Hän on rakentanut vertikaaliviljelmiä muutamille yrityksille Suomeen ja hiljattain myös Floridaan.
 

Vertikaaliviljely säästää energiaa, viljelytilaa ja vettä, eikä siinä ole tauti- tai tuholaisriskejä. Tulevaisuudessa vertikaaliviljely voisi mahdollistaa viljelyn suurkaupunkien ahtaudessa ja kuivuudessa.
 

”Suomalaiset ovat maailman parhaita kasvihuoneviljelijöitä. Meidän on pitänyt keksiä, kuinka viljellä ympärivuotisesti pimeässä ja kylmässä. Jos ennen matkustettiin Hollantiin katsomaan, miten vihanneksia kasvatetaan, nyt tullaan Suomeen.”

3) Teknologia on puutarhurille hyödyllinen työkalu

Vertikaaliviljelmien kasvatusreseptissä yksi tärkeä tekijä on violetti led-valo, jonka aallonpituudet vaikuttavat kasvien makuun. Ensimmäisellä testikerralla tapahtui moka: basilikat maistuivat dieselille.
 

”Oikeanlaisella valotusreseptillä saamme voimistettua makua, ja esimerkiksi timjamimme on maultaan vahvempaa. Tällä hetkellä testaamme, voimmeko nostaa valotuksella rucolan C-vitamiinitasoa.”
 

Yhden vertikaalisen kasvihuoneen rahoittajana on teknologiayritys Fujitsu. Yritykset kehittelevät yhdessä softaa, jonka avulla kasvihuoneen dataa voitaisiin hyödyntää viljelyssä paremmin.
 

Robben Pikku Puutarha

4) Uusia tuotteita kehitetään säännöllisesti  

Lapinjärven puutarhalta toimitetaan ruokakauppoihin eniten jääsalaattia, basilikaa ja korianteria ja ravintoloihin erikoisempia tuotteita, kuten valkolupiinin versoja. Lidleihin toimitetaan jääsalaatin lisäksi herneenversoja ja monia yrttejä.
 

Uusimpia Robben tuotteita Lidleissä ovat Gourmet-Mix- ja Proteiinisalaatti-sekoitukset. Gourmet-Mixissä on jääsalaattia, rucolaa sekä valkolupiinin ja punaisen sinapin versoja. Proteiinisalaatissa taas on herneen- ja valkolupiinin versoja sekä viinisuolaheinää. Versoissa on enemmän proteiinia kuin salaatissa – siitä nimi.
 

”Sekoitukset ovat helppokäyttöisiä, ja valkolupiinin versot tuovat salaattiin mukavaa rakennetta ja makua. Aavistan, että proteiinisalaatista tulee hitti.”